keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Pitkin hiljaisia kanaaleja

Pitihän se tehdä. Maksaa itsensä kipeäksi puolen tunnin kanaaliajelusta Venetsiassa nimittäin. Kolmekymmentä minuuttia raitapaitaisen gondolierin kyydissä maksoi kahdeksankymmentä euroa - hinta on kiinteä gondolieerista riippumatta. Ihan hullua, ihan turistihömppää, ajattelin ensin kun mieheni vinkui gondoliajelulle. Ihan parasta, totesin jälkeenpäin.

Virnistelin tosiaan hieman itsekseni ensimmäisenä päivänä Venetsiassa, kun San Marcosin alueella kävellessämme tupsahteli joka kanaalinkulmasta gondoleja peräkanaa välillä ruuhkaksi asti. Miksi ihmeessä hyppäisin gondolin kyytiin vain siksi, että muutkin tekevät niin, jos näen samat kanaalit ja sillat ilmaiseksi kuivalta maalta? Ehkä siksi, että gondolit ja gondolieerit ovat osa Venetsian kulttuurihistoriaa, muuta syytä en keksinyt. Parempi puoliskoni kuitenkin jatkoi vinkumistaan.

Viimeisenä aamuna ennen lähtöä myönnyn (no ei oikeasti tarvinnut edes kauaa maanitella, mun mielestä oli lähinnä hellyttävää, miten joku voi niin kovasti haluta viiksekkään, laulavan miehen kyytiin) ja päätimme lähteä gondolieerin metsästykseen. Kysyimme vinkkejä gondoliajeluun hotellin vastaanotosta, ja iloinen respan täti piirsikin pian karttaamme ruksin Ponte dell'Accademian kohdille. Täältä saisi gondolin, joka vie kyytiläisensä hiljaisiin, piilossa uinuviin kanaaleihin kaukana turistivirroista.

Kävelymatka San Marcosin alueelta Ponte dell'Accademialle oli itsessäänkin jo suloinen pienine kujineen ja siltoineen, ja Ponte dell'Accademian silta tarjosi upeat näkymät Canal Grandelle ja Santa Maria della Saluten basilikalle. Kun yhden hiljaisen kanaalin varresta löytyi ujosti hymyilevä nuori gondolieeri, oli meidän aika astua, noh, gondoliin. Muistutimme kaveria vielä siitä, ettemme todellakaan haluaisi hänen vievän meitä lähellekään San Marcosia. Asia selvä, sukelletaan ison kanaalin kautta pienille Dorsoduron kujille.

Dorsoduron alue San Marcosista länteen tarjosi meille parasta charmiaan aamuisella ajelulla kanaaleja pitkin. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa ja kohtisuoraa vedenpinnasta ylös nousevat palatsien ja talojen julkisivut kilpailivat suloisuudellaan. Ja hei, meidän gondolieeri lauloi, ihan oikeasti! Gondolieerilla oli myös raitainen paita, viikset ja hattu, tosin tyyppi joutui vetämään toppatakin ja pipon nopeasti päällensä talvisessa säässä. Joka tapauksessa tämä herra tuntui olevan yksi niistä jäljellä olevista gondolieereista, jotka ottavat työnsä tosissaan ja tekevät sitä ylpeänä kotikaupungistaan ja sen ainutlaatuisuudesta.

Tiesitkö muuten, että yksi gondoli maksaa noin 30 000 euroa? Gondolit ovat upeaa käsityötä, joista jokainen on valmistettu, jos en nyt väärin muista, yhdessä Venetsian neljästä gondolipajasta.

Huokailen edelleen joulukuista Venetsiaa. Silläkin uhalla, että tiedän että meillä kävi tuuri sankan, talviselle Venetsialle tyypillisen sumun pysytellessä poissa koko vierailumme ajan. Venetsia joulukuussa on mahtava idea!



















perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulutunnelmia Venetsiasta

Onko sullakin joulumieli hukassa? Ai ei vai. Oli miten oli, mua muisto joulukuisesta Venetsiasta lohduttaa, kun joulusta on taas tulossa musta enkä oikeastaan ole edes ehtinyt sisäistämään sitä, että juhla on jo ovella. Kun katsoo ikkunasta ulos, voisi yhtä hyvin olla marraskuu tai maaliskuu. Piipahdus Helsingin keskustassa viime viikoilla sentään piristi vähän mieltä, kun Aleksi ja sen sivukadut ovat niin kauniisti koristeltuja. Harmi, ettei joulukoristeita ole ulotettu yhtään ydinkeskustaa kauemmas!

Venetsiassa, sekä myös Triestessä, jossa vietimme hurjat kaksi tuntia, oli joulunodotus sen sijaan viety mielestäni kiitettävälle tasolle. Valojen ja koristeiden lisäksi näyteikkunat kilpailivat keskenään ja Triestessä kaiuttimista soi joulumusiikki ympäri keskustaa. Myös Buranossa kotien ikkunanedustat oli usein koristeltu joulukukkasin.

No, itse aloitan nyt viimein joulunodotuksen kevyesti lisäämällä aamupuurooni kanelia ja ehkä kardemummaa, jos uskallan. Tai mitä jos vihdoinkin tänä jouluna keittäisin riisipuuron mantelimaitoon, niin kuin olen joka vuosi suunnitellut?

Kaikki ei vaan ole niin jouluihmisiä, tosin musta tuli hetkellisesti sellainen Venetsiassa. Seuraavien kuvien siivittämänä haluan kuitenkin toivottaa ihanaa joulunaikaa aivan kaikille ♥











Viimeinen kuva on Triestestä, jossa poikkesimme matkalla Venetsiasta Ljubljanaan. Buon Natale!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Yksi Burano, kiitos!

Tilaisin yhden Buranon just nyt tähän Helsingin liepeille. Sen ei ole pakko olla saari, enkä vaadi kapeita kanaaleja rytmittämään kortteleita. Sen kaduilla ei tarvitse lounasaikaan tuoksua pasta alla vongole eikä näyteikkunoiden tarvitse kilpailla jouluasetelmillaan. Sen asukkaiden ei tarvitse osata italiaa eikä astua taloistaan kanaalin varteen vain vaihtaakseen kuulumisia naapurinsa kanssa. Kapeista kujista, suloisista kukka-asetelmista ja ovenpieleen kuivumaan ripustetuista sateenvarjoistakin olen valmis joustamaan. Kalastajien ei tarvitse rantautua aivan ravintolan edustalle kauppaamaan saalistaan suoraan keittiöön.

Mutta nämä värit. Nämä haluan ja tarvitsen just nyt, vuoden pimeimpään ja harmaimpaan aikaan. Olkoonkin, että Buranon talot ovat saaneet maalipintansa estääkseen sumussa navigoivia kalastajia törmäämästä rantakiviin eivätkä parantaakseen asukkaidensa talvista alakuloa. Voinko tilata kaupunkisuunnittelijoilta yhden Buranon?

















Buranoon kannatti ehdottomasti piipahtaa, vaikka matka pienelle saarelle kesti 40 minuuttia yhteen suuntaan ja menopaluukin kustansi snadisti kirpaisevat 15 euroa. Burano on pikkarainen, mutta sulattaa sydämet. Ristorante Ai Cesendelissä söin maailman tuoreimman alla vongolen.

Buranoon pääsee kätevästi, jos jaksaa dallailla Venetsian läpi Fondamente Nuoven vaporettopysäkille. Kannattaa muuten jaksaa, sillä tuolla Castellon alueella turistilaumat käyvät vähiin ja voit todella nauttia hiljaisten kanaalien tunnelmasta. Lisää Venetsiaa taas jossain vaiheessa, nyt jatkan talviuniani.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Siltoja, siltoja

Aaawh, joulukuinen Venetsia! En olisi parempaa ideaa voinut keksiä, kun elokuussa mietittiin, minne voisi matkustaa muutamaksi päiväksi arkea pakoon vuoden pimeimpään aikaan. 

Mä en ollut koskaan halunnut Venetsiaan, tarinat kanaalin hajuista ja turistilaumoista heittivät kaupungin mun matkatoivelistan hännille, mutta mieheni unelma se oli ollut aina. Mulle iski Väli-Amerikan reissun jälkeen Etelä-Eurooppakuume, halusin fiilistellä pitkästä aikaa Välimeren maiden tunnelmaa, ruokaa ja tapaa nauttia elämästä. Yhdistelmä miehen pitkäaikaista unelmaa ja mun spontaania kaipuuta etelämmäksi toi mieleen idean Venetsiasta.  Lopulta päädyttiin ostamaan multi-destination -lennot niin, että lennettiin Venetsiaan ja palattiin kotiin Ljubljanasta - jälkeenpäin sanottuna erittäin toimiva kombo! Eivätkä nämä Lufthansan lennot olleet kuin muutaman kympin kalliimmat, kuin tavalliset menopaluuliput. Se, viekö Lufthansa perille kohteeseen, onkin jo toinen tarina...

Joulukuinen Venetsia oli kylmä, tuulinen ja kostea, mutta samalla lämmin ja kotoinen joulukoristeineen ja -valoineen. Turisteja oli, mutta sopivasti - keskikaupungilla pieni ihmishälinä toi iltaisin mukavan tunnelman kaduille. Tyhjiä katuja, siltoja ja kanaaleja löytyi pilvin pimein, jos vain halusi siirtyä hieman kauemmas keskustasta. Olin kuullut ennen matkaa, että Venetsiassa ei kuule enää edes italiaa, koska turisteja on niin paljon. Höpöhöpö! Notkeaa italiankieltä kuuli aivan jokapuolella, ja useissa ravintoloissa ja kahviloissa tupa oli täynnä paikallisia. Luin syksyllä ilmestyneestä Mondosta, että venetsialaiset rakastavat kaupunkiaan eniten talvella - niin minäkin, vaikken siellä muina vuodenaikoina olekaan käynyt.

Ja ne kanaalit, ja sillat... Häkellyttävän sinisenä talojen väleissä kelluva vesi, ajan patinoimat julkisivut ja kymmenet erilaiset vesien ylle ulottuvat sillat ovat tehneet Venetsiasta kuuluisan. Kaupungista ja sen asukkaista elää paljon turistivastaisia myyttejä, joista lähes kaikki meidän kohdalla rikkoontuivat. Mä ihastuin Venetsiaan ja venetsialaisiin. Italiaan on palattava!

Kirjoittelen lisää Venetsiasta ja toki myös Ljubljanasta tässä talven mittaan, mutta veikkaan postaustahdin pysyvän verkkaisena. Uusi työ, joulunalusaika ja toisaalta buukattujen matkojen loistaminen poissaolollaan tuo omat haasteensa tähän pikku matkablogiin. Haluan kuitenkin pitää tämän hengissä - kyllä niitä lomia joskus alkaa taas kertyä ja matkoja ilmaantuu näköpiiriin. 

Mutta sillat, niihin Venetsiassa rakastuin.