keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kottu rotin arvoitus & vähän juttua srilankalaisesta ruoasta

KOPKOPKOPKOPKOP - kahden leikkuuveitsen ääni kaikuu lasin takana, kun punahampainen mies lyö veitsiä kuumaa ja öljyistä paistoalustaa vasten koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Yritämme jälleen kerran kurkkia, mitä ihmettä keittiössä valmistetaan. Kottu, huutaa mies ja väläyttää koko paikallisesta purutupakasta, betelistä, värjääntyneen purukalustonsa nähtävillemme. Kottuapa hyvinkin, mutta kotun, rotin ja kottu rotin arvoitus jää vaivaamaan meitä vielä joksikin aikaa. 

Srilankalainen katukeittiö tuli meille pikkuhiljaa tutuksi kahden viikon aikana. Heti ensimmäisenä iltapäivänä Colombon rautatieasemalla mun katse kiinnittyi pasteijoihin, joita oli esillä jokaisen ravintolan lasi-ikkunassa. Näitä sanottiin roteiksi. Kasvisrotista tuli nopeasti mun luottoeväs, joka nälän iskiessä huuhdottiin alas jo vähän lämmenneellä pullovedellä. 



Sana roti hämmensi mua ajoittain, enkä ole vieläkään aivan varma, mitä roti itsessään tarkoittaa. Ehkä sillä viitataan taikinaan, joka kaikissa rotiruuissa esiintyy. Näitä roteja saa kasvis-, muna- ja lihatäytteillä. Vegetable roti oli varma valinta mulle, joka vähän arastelen eläinperäisiä tuotteita helteisissä olosuhteissa. Kasvisrotit tuntui kätkevän sisäänsä yhtä monia täytevariaatioita kuin oli niitä myyviä kuppiloitakin, mutta yhteisenä tekijänä kaikista olin tunnistavinani muussatun perunan ja voimakkaat mausteet.

Toisena matkapäivänämme saavuttiin Colombosta Kandyyn ja lähdettiin uteliaina etsimään lounasta. Täytyy sanoa, että mulla ei ollut oikeastaan mitään mielikuvaa siitä, mitä kaikkea Sri Lankassa syödään, koska Etelä-Aasian kulinaristiset kokeiluni rajoittuvat Singaporen Little Indiassa testattuihin, muutamiin biryanineihin. Nii ja Stadin Namaskaar Expressiin. Odotin kuitenkin maukasta kasvisruokaa. 

Kauaa ei jaksettu kaupungilla kierrellä, kun nälkä vei meistä voiton, ja astuttiin sisään kauttaaltaan vihreäksi maalattuun ravintolaan. Valintakriteeriksi riitti ihan hyvin se, että lähes kaikki pöydät oli täynnä. Annosten kuvat ja hinnat oli ripustettu painokankaalla seinille, joten tää olisi varmasti helppo keissi. Mä kokeilen tota kottuu, sanoin heti. Ihan vaan siks, että se on ainoa ateria, johon ei kuulu riisiä. Mulla kun kestää aina vähän aikaa lämmetä riisin kerskakulutukselle. Loppulomasta riisiä tulikin sit taas päivässä ikävä.

Eka kottuni näytti tältä.


Ja se oli mielettömän hyvää.  Yks juttu vaan... mitä tää on? Kasvispaistos oli eka tulkintani. Mutta onko tässä riisinuudelia? Tai jotain hassua, tuntematonta vihannesta symmetrisesti pilkottuna? Maustakaan ei saa oikein selvää, koko paistos oli mausteinen ja umamiin taittava, noh, köntti. Mutta herkullinen köntti. Kotun olemus ei selvinnyt mulle tämän aterian aikana, ja aihe jäi hetkeksi unohduksiin. 

Viikon päästä Mirissassa istahdettiin suloiseen, suurempien rantaravintoloiden puristukseen jääneeseen pieneen kuppilaan, josta muuten nopeasti tuli meille vakkaripaikka. Paikkaa pyöritti länsimaalaisen eläkeiän jo kauan sitten ohittanut setä, joten alettiin kutsuakin ravintolaa papan paikaksi. Papalla oli listallaan kottu rotia. Kuvittelin, että tää rotihomma on mulle jo ihan tuttu juttu ja luulin että tilatessani kyseisen aterian saisin ihanan, vastapaistetun kasviksilla täytetyn rotin eteeni. Tällaisia kun myytin monessa roti shop -ravintolassa Mirissan pääkadun varrella. 


Sain kuitenkin eteeni Kandystä tutun köntin ja koin suuren valaistuksen: Roti, kottu roti ja kottu ovat siis samaa kamaa eri muodoissa. Ja kottu ja kottu roti ovat vieläpä sama asia. "Nuudeli" on kottutaikinaa kasvisten joukkoon pilkottuna. Nyt kottu rotin arvoituksen selvittyä kaikki tuntuu itsestään selvältä. Mutta voi pojat, kyllä mä tätä asiaa pienessä mielessäni pyörittelin iltaisin, kun nettikään ei toiminut enkä päässyt kysymään tarkennusta asiaan ystävältäni kuukkelilta. Myöhemmin selvitin jopa sanan kottu merkityksen sinhalan kielellä: Chopped, eli pilkottu. Pilkottu roti, nerokasta.

Erotatko kuvasta pastan näkösen silpun? Pilkottua taikinaa. Kaikki paistetaan kimpassa samassa wokissa.




Vaikka roteja ja muutama kottukin tuli vedettyä pitkin matkaa, jäi mulle srilankalaisesta ruoasta parhaiten mieleen curryt. Mausteiset, usein jo aamulla valmistetut ja haaleina riisin kera tarjottavat kasviscurryt kuuluivat etenkin reissun ensimmäisellä puoliskolla päivittäiseen ruokavaliooni. Parhaiten mieleeni jäi dhal eli linssimuhennos - pääsinhän sitä ihan itse tekemään Pinnawalassa.

Juttuhan menee srilankalaisessa kansankuppilassa kuta kuinkin niin, että tilatessasi curryä a) eteesi kannetaan vatikaupalla erilaisia kasvisseoksia ja iso kulhollinen riisiä tai b) saat itse kerätä annoksesi seisovasta pöydästä. Usein tarjolla oli neljää tai viittä curryä, joihin dhal poikkeuksetta kuului. Muita yleisiä curryja olivat brinjal eli munakoisopaistos, polos eli jakkihedelmäcurry sekä ananaksesta, vihreistä pavuista, punajuuresta, porkkanasta, perunasta ja bataatista valmistetut curryt. Brinjal ja punajuuricurry oli mun ehdottomia lemppareita - enkä mä edes tykkää punajuuresta! Sri Lankalaisesta ruoasta kiinnostuneille on pakko linkata tämä sivusto, jossa minäkin kävin kätsästi lunttaamassa virkistämässä muistiani hetki sitten.  

Currypöydän kanssa tarjottiin muuten lähes poikkeuksetta papadumeja, jotka ovat linssijauhoista leivottuja, rapeita ja ohuita leipäsiä. Mun mielestä nämä muistutti enemmän nachoja kuin leipää, mutta yhtä kaikki curryateria täydentyi erinomaisesti näillä suolaisilla herkuilla. 






Joka kadunkulmassa, yleensä rotien välittömässä läheisyydessä, kaupattiin myös hopperseja, riisijauhosta leivottuja kuppeja, joiden pohjalla killui yleensä kananmuna. Luin jostain, että hoppersit olisivat nousseet ihan trendiruoaksi Kanadassa, jossa on paljon srilankalaistaustaista väestöä. Ilmeisesti hoppersiin saa vielä munan lisäksi muutakin täytettä, mutta meidän ei tullut kokeiltua tätä herkkua tällä kertaa. Myös makeat jutut jäivät tiskeihin tällä kertaa. Olivat vaan vähän erikoisen näköisiä nämä makeat herkut, eikä karkkihammastakaan oikeastaan kolottanut. 

Paitsi hei, kyllähän me yksi aamu saatiin aamupalaksi halapea, banaaninlehteen käärittyä kookosriisijauhomössöä, joka on iloiseksi yllätyksekseni makeutettu sokerin sijasta hunajalla. Aamiaisesta puheenollen, tiedätkö, mikä erottaa srilankalaisen aamiaisen srilankalaisesta illallisesta? Leipä. Aamiaisella saat currysi kylkeen leipää. Käytiin testaamassa yksi aamu ihan autenttinen srilankalainen breku, jossa kahvikin oli sellaista kuraa ettei sitä oikeasti pystynyt juomaan. Tosiaan, mitä kauemmas turistivirroista saarella matkustettiin, sitä kamalammaksi kahvi muuttui. Siis kaikella kunnioituksella. Purut ne vaan lillui veden seassa, mä vähän veikkaan, ettei ravintoloissa aina edes tiedetty, miten kahvia valmistetaan.  

Mä kyllä tykästyin kovin srilankalaiseen ruokaan. Maukasta, ekologista ja kevyttä kasvisruokaa on aina ilo vedellä. Todella mieltäylentäviä sanavalintoja ruoka-aiheiseen kirjoitukseen multa nämä mössö ja köntti muuten. Mut hei, sitähän katuruoka on, jopa parhaimmillaan. Konstailematonta, paikallisista aineksista valmistettua makujen ja koostumusten sekamelskaa, josta tietää voivansa vaan haaveilla sitten kun kotiinpaluu koittaa. Vastapaistettu vegeroti, mulla on niin kova ikävä sua. 

Sri Lanka-aiheiset kirjoitukset jäävät nyt pienelle luovalle tauolle. Koska Berliini on aina hyvä idea.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti