lauantai 7. tammikuuta 2017

Käveltiin ja nyökyteltiin vaan - tänne on pakko tulla uudestaan

Haluan vielä kirjoittaa yhden postauksen Venetsiasta. Muistan, kuinka ensimmäisenä iltana, vihdoin, kävelimme miehen kanssa yli Rialton sillan ja eksyimme jonnekin San Polon kujille. Jauhoimme vain yhdestä asiasta; halusta jo palata.

Okeiokei, oon kaikenlaisista matkakohteista innostuvaa sorttia, eikä mulle todellakaan ole kovin harvinaista reissatessani suoltaa innokkaita paluulupauksia jo siinä vaiheessa, kun rinkka on laskettu hotellihuoneen lattialle. Venetsiassa lupaukset olivat kuitenkin normaalia ponnekkaampia muutamasta syystä. Ensinnäkin, saavuimme kaupunkiin yli 15 tuntia aikataulusta myöhässä ja oleskelumme kutistui kahdesta kokonaisesta päivästä yhteen. Olimme surullisia siitä, ettemme ehtisi nähdä kaikkea suunniteltua kaupungissa. Toiseksi, Venetsia otti lukko-otteen tästä skeptikosta noin kolmessa sekunnissa, ja ihmettelen edelleen, miten olen joskus voinut kuvitella voivani kuolla käymättä Venetsiassa. 

Nuo ensimmäistä sekuntia Venetsian kamaralla näyttivät tältä:

Mutta eipäs mennä asioiden edelle. Venetsia kyllä vilautti taianomaisuuttaan jo S. Zaccarian lauttapysäkillä, mutta ennen selviämistämme läpi kansoitetun San Marcon aukion hotellille ja pikaisesti huoneen kautta pizzapöytään, ei lupauksia jaeltu. San Marcosille palasimme reissulla muuten tasan kerran - vahingossa. 

Venetsiassa haisee, Venetsiassa ruoka on kallista ja huonoa, venetsialaiset vihaavat turisteja, Venetsiassa ei kuule enää edes italiaa... Kaikkea sitä kuuleekin! Ihan tosissaan, en tiedä tekeekö näiden lauseiden uskominen musta ennakkoluuloisen, mutta pidin niitä kelposyinä sille, miksei Venetsiaan nyt ihan heti ensimmäisenä tarvitsisi mennä. Myytti toisensa jälkeen kumoutui, kun seikkailimme pitkin hiljaisia kanaalikaunottaria, nautimme kympin pasta-annoksista ja vaihdoimme sanan jos toisenkin eteemme osuneiden paikallisten kanssa. Ehkä mahtavinta Venetsiassa on kuitenkin sen valo - en ole missään nähnyt mitään niin omaleimasta, kuin kuulaan sinisestä vedestä heijastuvat säteet. Venetsia on valoisa pilviselläkin säällä.


Voisin jakaa muutaman vinkin Venetsiaan, sillä pari oisinhalunnutietää -hetkeä meille ehti tulla puolessatoista päivässä. Ensimmäinen neuvo muotoiltiin jo matkalla lentoasemalta kaupunkiin: Jos saavut yli puoli vuorokautta aikataulusta myöhässä Marco Pololle ja olet sekä nälkäinen että väsynyt ODOTTAMAAN, älä ihmeessä ota tuota niin kätevää Alilagunan lauttaa San Marcolle. Lautta mateli eteenpäin kiertäen lähes koko Venetsian ja saaden aikaan inhottavan stressirefluksin joka kerta, kun livuimme laituriin ja kysyin (aina hieman vähemmän) toiveikkaana matkakumppanilta, joko tämä on meidän pysäkki. Ei, puoleentoista tuntiin tämä ei ollut meidän pysäkki. Niille, joita matkan pituus ja pitkäveteisyys ei haittaa, on tämä varmaan ihan pittoreski maisemamatka ympäri Venetsian. 


Kakkosvinkkini liittyy ruokaan ja ravintoloihin. Olin tunnollisesti etsinyt meille hyviä ravintolavaihtoehtoja, olinhan kuullut, että Venetsiassa hinta-laatusuhde ei aina kohtaa. Löytämäni ravintolat olivatkin sitten niin suosittuja, ettei mihinkään mahtunut syömään ilman pöytävarausta. Todella kehuttu kasvispainotteinen ravintola La Zucca käännytti oveltaan kaikki, jotka eivät olleet osanneet varausta etukäteen tehdä. Tämä harmitti meitä eritoten - ja taas nyökyteltiin, että Venetsiaan täytyy palata.

Söimme muuten hyvin joka ikisellä aterialla Venetsiassa. Korjaan, todella hyvin. Ja kaikki ravintolat löytyivät lopulta sattumalta. Pasta alla Vongole Buranon Ristorante Ai Cesendelissä oli paras ikinä syömäni äyriäispasta, pizzat Anonimo Venezianossa hotellimme alakerrassa osoittautuivat erinomaisiksi ja täpötäyteen varatusta La Zuccasta meidät ohjattiin toiseen täyteen varattuun ravintola Bacarrettoon, josta kuitenkin saimme tunniksi pöydän ja nautimme pikaiset pasta alla Normat. Muistelen rakkaudella myös kadulta ostamiamme pieniä suupaloja, arancineja sun muita. Ruoka ♥


On ihan totta, että Venetsiassa on paljon turisteja, mutta joulukuun alussa meitä ei ollut mielestäni yhtään liikaa. Iltaisin oli jopa mukavaa, että kadulla oli porukkaa. Hiljaiset, lähes jumalanhylkäämät kadut ja kanaalit löysimme Castellon ja Cannaregion kaupunginosista. Kyllä Venetsiasta vielä onneksi löytää lehtikioskeja, hedelmäkojuja ja koiriaan ulkoiluttavia paikallisia. Ravintola Bacarettossa illasti lisäksemme vain yksi aasialaispariskunta, loput olivat paikallisia.

Cannaregion ja Castellon lisäksi myös Dorsoduro on hieman väljempää aluetta, mutta aivan samanlainen hiljaisuus ei sen kaduilla levännyt kuin edellä mainituissa osissa kaupunkia. Dorsoduroon tutustuimme myös gondolista käsin.







Venetsia siis hurmasi minut aika kauttaaltaan. On mahtavaa aina välillä syödä sanansa, niellä ylpeytensä ja todeta olleensa ennakkoluuloineen aika idiootti. Tiedän, että Venetsia jakaa mielipiteitä, ja meikäläinen istuu nyt tukevasti siinä lokerossa, jonka luukulla jaetaan I ♥ Venice -t-paitoja. Uskallan veikata, että monikaan Venetsiaan pettynyt ei ole vieraillut siellä joulun alla - sesongin ulkopuolella matkustamisesta ei tässäkään kohtaa ole turhaan vouhotettu. Sekä paikalliset että turistit hyötyvät tasaisemmin ympäri vuoden jakautuvasta matkailijavirrasta. 










Mä aion oikeasti palata Venetsiaan. Mutta ensin menen jonnekin muualle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti